Talonvaltaus Tampereella 3.6.

Lehdistötiedote - vapaa julkaistavaksi heti

Keskiviikkona 3.6. otimme haltuun Tampereen Pyynikillä osoitteessa Papinkatu 22 sijaitsevan kiinteistön. Teemme tilasta omaehtoisen sosiaalikeskuksen.

Haluamme ylläpitää talossa vakituista kirjasto- ja kahvilatoimintaa, sekä tarjota tiloja epäkaupallisille toimijoille. Esimerkkinä tulevasta toiminnasta voi mainita elokuvanäytökset, pienet keikat ja workshopit. Lisäksi tila toimii vaihtoehtoisena kohtaamispaikkana kaikille, joita Tampereen kulutus- ja päihdekeskeinen illanviettotarjonta ei tyydytä. Periaatteenamme on, että talon toiminta lähtee käyttäjien tarpeista, eikä ole ylhäältäpäin säädeltyä. Aiemmilla valtauksilla on osoitettu, että tämän kaltaisen toiminnan ylläpitäminen on mahdollista ja sille on tilausta.


Koska toimintamme lähtee täysin vapaaehtoispohjalta ja on kaikille avointa, haluamme tilan käyttöömme nimellistä vuokraa vastaan. Menneiden vuosien aikana kaupunki on menettänyt kosketuspintansa Tampereen alakulttuuritoimijoihin, sekä muihin kaupunkimme omaehtoisiin tapahtumajärjestäjiin. Jälleen kerran Tampereen kaupungin päättäjillä on tilaisuus asettua neuvottelemaan valtaajien kanssa ja osoittaa kiinnostuksensa kaupunkilaisten tarpeita kohtaan.

Tampereen kaupungin omistama kiinteistö sijaitsee samalla tontilla kulkutautisairaalan ja kierrätyskeskuksen kanssa. Se on tämän vuoden huhtikuuhun asti palvellut A-killan kokoontumistilana. Nyt rakennus on jäänyt tyhjilleen ja suunnitelmat sen käytön suhteen ovat epämääräisiä. Tontin kaavoitus on vielä kesken, mutta on selvää ettei rakennusta aiota säilyttää, vaan se puretaan uudisrakentamisen tieltä.

Haluamme talon haltuunotolla ennen kaikkea luoda omaehtoista, yhteisöllistä kulttuuria sekä kiinnittää huomiota Tampereen kaupungin tilapolitiikkaan yleisesti.
Kaupunki seisottaa tyhjillään ja purkaa käyttökelpoisia tiloja vaikka tällainen menettely ajaa vain tietyn eturyhmän intressejä. Aikaisemmat valtaukset Tampereella on kaikki häädetty, vaikka epäkaupallisen tilan tarve on ilmeinen.

Lisätietoja osoitteessa tresquat.net

Aiheeseen liittyen

Trackback

Trackback URL for this entry: http://tresquat.net/trackback.php/20090606175721846

No trackback comments for this entry.

4 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Tekijä: Anonymous päällä lauantai, 06.06. 2009 @ 23:23 Talonvaltaus Tampereella 3.6.

Tukea & solidaarisuutta Squat Hyhkystä! Taistelu jatkuu!

Tekijä: Publish päällä maanantai, 08.06. 2009 @ 20:56 Talonvaltaus Tampereella 3.6.

"Emme ole reagoineet näihin talonvaltauksiin kovin nopeasti"

 

Talonvaltaajat ovat ottaneet käyttöön tyhjillään olleen rakennuksen Tampereen Pyynikillä. Valtaajat haluavat tehdä Papinkadun rakennuksesta omaehtoisen sosiaalikeskuksen.

Tampereen tilakeskuksen toimitusjohtaja Ilkka Ojala kertoo, että valtaajat ovat käyneet tapaamassa häntä tänään maanantaina. Ojalan mukaan valtauksesta tehdään poliisiasia, jos valtaajat jäävät rakennukseen pysyvästi.

- Me emme ole reagoineet näihin talonvaltauksiin kovin nopeasti. Jos rakennuksessa ei tehdä mitään vahinkoa, eivätkä he ole itselleen vaaraksi, seuraamme tilannetta.

Ojala kuitenkin muistuttaa, että kyse on toisen omaisuuden luvattomasta haltuunotosta.

Valtaajat ilmoittavat tiedotteessaan haluavansa ylläpitää talossa vakituista kirjasto- ja kahvilatoimintaa sekä tarjota tiloja epäkaupallisille toimijoille.

Aamulehti

Tekijä: Anonymous päällä keskiviikko, 10.06. 2009 @ 21:28 Talonvaltaus Tampereella 3.6.

"Tampereen kaupungin omistama kiinteistö sijaitsee samalla tontilla kulkutautisairaalan ja kierrätyskeskuksen kanssa." - siis häh? Kiinteistö = tontti! Tarkoitatteko kiinteistöllä rakennusta vai tontilla korttelia?

 

Sinänsä kuulostaa mielenkiintoiselta, toivottavasti kerkiän poikkeamaan squatissa ennen kuin meidän kaikkien Tampereen kaupungin asukkaiden omistama kiinteistölaitos (Tampereen Tilakeskus Liikelaitos) kutsuu poliisit.

Tekijä: Anonymous päällä torstai, 11.06. 2009 @ 14:28 Talonvaltaus Tampereella 3.6.

Tänään käväsin talolla ja ovessa oli lappu "kiinteistö tyhjennetty". Eli tää on siis häädetty?

Kuvia galleriasta

Tapahtumia

Ei tulevia tapahtumia

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?