Raportti mielenosoituksista Jyväskylässä
lauantai, 26.09. 2009 @ 12:07
Katselukertoja: 1 666

JYVÄSKYLÄSSÄ RAUHALLISET TUKIMIELENOSOITUKSET VALTAAJILLE - poliisin taholta kovaa painostusta mielenosoittajille
22. ja 24. syyskuuta Jyväskylässä järjestettiin tukimielenosoituksia Polaarin valtauksesta syytetyille. Mielenosoittajat vaativat kaikista syytteistä luopumista ja vastustavat valtaajien vangitsemista ja laskuttamista kollektiivisen rangaistuksen hengessä. Valtauksesta syytetyt ovat olleet oikealla asialla. Vapaata tilaa aktiivisille nuorille ja aikuisille toimijoille Jyväskylässä ei ole. Ja tarkoitamme aidosti vapaata tilaa, emme kämäisiä kompromisseja, joita demojen aikana jouduttiin tekemään.
Tiistaina 22. päivä kokoonnuttiin kello 13 Oikeustalon eteen Vapaudenkadulle noin kolmenkymmenen ihmisen voimin. Poliisi oli rakentanut mielenosoittajille selkeästi rajatun alueen, jolla heidän oli oleskeltava. Virkapukuisia poliiseja paikalla oli arviolta yksi per mielenosoittaja. Aitausta purettiin ja poliisien määrää pienennettiin, kun mielenosoitus osoittautui rauhalliseksi. Oikeudenkäynnin tauon aikana syytetyt kävivät tervehtimässä tukimielenosoittajia ulkona ja kertoivat kuulumisia oikeussalin puolelta. Paikalla oli elävää viulumusiikkia, jota lukuunottamatta vallitsi erittäin hiljainen istuskelun ja yksinkertaisen läsnäolon ilmapiiri. Paikallisten taiteilijoiden rakentama paraatilohikäärme pääsi pyöräyttämään yhden arvoisensa lenkin, jonka jälkeen poliisit paimensivat sen takaisin karsinaan, jossa lohikäärmettä ei mahduttu liikuttelemaan.
Paikalle oli saapunut myös kymmenhenkinen vastamielenosoitus, jonka näkemys oli, että yksityisomaisuutta on kunnioitettava. Vastamielenosoittajiin kuului lähinnä alle kolmekymppisiä yliopisto-opiskelijoita. Heidätkin oli aidattu pienelle nurmialueelle Oikeustalon läheisyyteen. Banderolleissa luki ironisesti "tässäkin on vapaata kulttuuritilaa". Kun vastamielenosoituksen syitä käytiin tiedustelemassa, kerrottiin että he vastustavat toisten omaisuuden tuhoamista. Vastamielenosoittajat saivat provosoitua valtaajien tukijoista lähinnä kiitoksia paikalle saapumisesta. Mielenosoitus päättyi kello neljän aikoihin, vastamielenosoitus noin tuntia aiemmin.
Torstaina 24. syyskuuta mielenosoittajat kokoontuivat Kirkkopuistossa puolenpäivän aikaan. Osanottajamäärä oli vielä tuossa vaiheessa vähäinen (n. 20 henkeä), jolloin päätettiin marssia kävelyteitä pitkin poliisin aiemmin tiukasti sanelemalle "kadunvaltaus"paikalle. Poliisi oli jälleen tuonut puominsa peliin ja rajannut yhden ajokaistan ja jalkakäytävän mielenosoittajien käyttöön. Viesti poliisin suunnalta oli selkeä: kadunvaltaus tapahtuisi tässä, tai ei missään. Jostain syystä viranomainen, äänentoiston olemassaolosta tietoisena, oli valinnut paikan, joka oli virastorakennuksen ja vanhustentalon välissä. Kaiken kukkuraksi paikka oli bussireitin varrella. Ei ihme, että tapahtumasta tuli poliisille useita valituksia. Ne menivät täysin oikeaan osoitteeseen.
Neljän eri esiintyjäpoppoon, yhden erinomaisen puheen, kolmen juopottelusakon, ja kolmen varoituksen jälkeen poliisi päätti nykäistä töpselin seinästä ja lopettaa kekkerit. Ne olisivat loppuneet pian muutenkin, sillä interventio tapahtui kesken viimeisen esiintyjän keikan. Mielenosoituksiin osallistuneille punk-bändin repäisy oli karsinaelämän ja jatkuvan komentelun jälkeen voimauttava lopetus.
Sähköjen katkettua poliisi hajoitti mielenosoituksen, ja kaikki jatkui tuttuun rauhalliseen tapaan. Kamat roudattiin kaikessa sovussa pois, maijapiirityksen keskellä. Tässä tuoksinassa poliisi räpsi valokuvia kaikista paikalla olevista. Myös roudaukseen käytettyjen autojen rekisterikilvet ikuistettiin. Mielenosoittajien sopuisuudesta huolimatta vapaata tilaa vaativaa kansalaisaktivismia vastustetaan viralliselta taholta täysillä. Kaikki on tehty, että liikehdintä vaimenisi ja kuolisi hiljaa pois, yli vuoden takaisesta Polaarin mahtipontisesta piirityksestä lähtien aina tukimielenosoituksiin asti. Mielenosoituksia järjestettäessä poliisi ilmoitti, että kadunvaltauksista ei Jyväskylässä ole tulossa tapaa ja yritti aluksi kieltää koko tapahtuman. Korkeammalla tasolla on sovittu, että asian suhteen vedetään tiukkaa linjaa, ja se tuntui. Tästä kaikesta huolimatta tunnelma kadunvaltauksessa kääntyi lopulta positiiviseksi, ja paikalla oli viitisenkymmentä iloista henkeä tukemassa oikeuden päätöstä odottelevia talonvaltaajia.
Hienoa, että Polaarin valtaajia tuetaan monilta eri tahoilta, ja että ihmiset osaavat suhtautua viranomaisten painostukseen vastarintahenkisellä huumorilla. Varmaa on, että jatkoa seuraa, kunnes vapaa tila on todellisuutta.
Teksti on Jyväskyläläisten kirjoittama raportti Jyväskylän solidaarisuus mielenosoituksista
Aiheeseen liittyen