Hollannin talonvaltauskiellosta

Hieman muokattuna Amsterdamin talonvaltauspiireissä levinnyt pamfletti, joka pyrkii informoimaan kaikkia valtaajia tulevan vuoden alussa todennäköisesti voimaan astuvasta uudesta laista.  

Talonvaltauksen kieltävästä laista ollaan puhuttu Hollannissa jo vuosikaudet, mutta vuonna 2008 idea sai uutta tuulta alleen kun kolme puoluetta (kristilliset CDA, ChristenUnie sekä oikeistopuolue VVD) alkoivat valmistella "lakia talonvaltauksesta ja kiinteistöjen tyhjyydestä". Uusi laki tähtää talonvaltauksen kaikkien osien ja muotojen kriminalisoimiseen koko maassa.


Hollannin parlamentin alahuone (Tweede Kamer) hyväksyi lakiehdotuksen lokakuun viidentenätoista päivänä. Jotta uusi laki astuisi voimaan, tarvitsee se vielä senaatin (Eerste Kamer) taakseen. Senaatti äänestää asiasta joulukuun ensimmäisenä päivänä. Mikäli senaatti hyväksyy lain, tarvitaan enää vain kuningattaren allekirjoitus. Tämä tapahtunee ennen tammikuun ensimmäistä 2010.


 

Mikä muuttuu?

Uusi laki voidaan jakaa kahteen osaan. Ensimmäinen osa tuo muutoksia rikoslakiin, tehden aiemmin tietyissä oloissa sallitusta talonvaltauksesta nyt yksiselitteisesti rikoksen. Toinen osa vaikuttaa asumista ja kiinteistöjen tyhjillään oloa käsitteleviin lakeihin. Näillä muutoksilla tähdätään kiinteistöjen tyhjillään pidon estämiseen sekä siihen, että omistajia voisi tästä sakottaa.

 

Mitä se käytännössä tarkoittaa?

Lain ensimmäinen osa, johon tämä teksti keskittyy, tekee talon valtaamisesta rikollista, ja valtaamiseen syyllistyvä voi saada sakkoja tai maksimissaan vuoden vankeutta. Mikäli valtauksen yhteydessä käytetään väkivaltaa tai uhkauksia (mitä väkivalta ja uhkaukset tässä tapauksessa tarkalleen ottaen tarkoittavat, sitä laissa ei määritellä), voi siitä seurata korkeampi sakko tai maksimissaan kaksi vuotta vankeutta. Mikäli valtaamiseen syyllistyy kaksi tai useampi ihmistä, siis ryhmä, voi rangaistus olla kolmanneksen korkeampi.

Kuka tahansa tyhjillään olevaan taloon menevä tai siellä viipyvä henkilö voi joutua syytteeseen talonvaltauksesta. Sillä, kuinka pitkään kiinteistö on ennen valtausta ollut tyhjillään, ei tule enää olemaan väliä. Artikla 429, joka aiemmin teki yli vuoden tyhjillään olleen talon valtaamisesta sallittua, poistetaan uuden lain myötä kokonaan. Lisäksi vallatussa talossa oleileminen, oli kyse sitten kuinka lyhyestä ajasta tahansa, tulee olemaan rikos. Tämä tarkoittaa käytännössä ketä tahansa ja jokaista missä tahansa vallatussa tilassa, ei ainoastaan niitä jotka kyseisessä talossa asuvat. Myös henkilö jolla on virallinen osoite toisaalla voidaan asettaa syytteeseen. Mikäli siis valtaajan äiti tai vaikkapa ystävällinen naapuri tulee vallattuun taloon kylään, syyllistyvät nämä periaatteessa rikokseen.

Tähän asti talon omistajan on tarvinnut aloittaa oikeusprosessia saadakseen valtaajat häädetyksi, mutta tämä käytäntö poistuu kokonaan. Poliisilla tulee olemaan oikeus marssia sisään vallatuksi epäiltyyn taloon ja pidättää jokainen kyseisessä talossa sillä hetkellä oleva henkilö sekä poistaa tai poistattaa kaikki paikalla oleva irtaimisto. Omistajan aloitetta ei siis enää tarvita (tämä voi olla vaikka ulkomailla maansa niinsanottua oikeussysteemiä paossa, se kun on Hollannissa melko yleistä), vaan poliisi voi häätää taloja ominpäin kenenkään sitä ensin vaatimatta.

 

Mitä tulee tapahtumaan?

Hollannin parlamentti on lakia laatiessaan ehdottanut rankan repression käyttämistä ensimmäisten kuuden kuukauden aikana lain täytäntöönpanosta. Tällä parlamentti toivoo pelottavansa pois suurimman osan talonvaltaajista ja heidän kannattajistaan, sekä näin erottavansa 'maltillisemmat' valtaajat (esimerkiksi opiskelijat) niinsanotusta 'hard core' -joukosta. Parlamentti uskoo tämän valtaajien 'hard coren' olevan hyvin pieni joukko, joka olisi yksin jäätyään helposti hallittavissa. Näiden ensimmäisten kuukausien jälkeen parlamentti odottaa talonvaltauksen kuolevan kokonaan.

Tämä on kuitenkin vain poliitikkojen näkemys siitä, kuinka lakia tulisi toteuttaa. Käytäntö saattaa kuitenkin osoittautua hieman erilaiseksi. Jo nyt syyttäjänvirasto on ilmoittanut että he, ei suinkaan parlamentti, ovat vastuussa siitä kuinka laki pannaan täytäntöön ja minkälaiset tapaukset ovat etusijalla. Kaikki riippuukin siitä, onko syyttäjänvirastolla ja poliisilla (sekä kaupunkien pormestareilla, nämä kun toimivat poliisin ylimpinä päälliköinä) tarpeeksi resursseja toteuttaa lakia niin kovalla kädellä kuin poliitikot toivovat. Kyse on siis poliisien määrästä, materiaaleista ja laitteistosta, käytettävissä olevista vankilapaikoista ja niin edelleen. Lisäksi kaupungin pormestarilla tulee edelleen olemaan viimeinen sana siihen, häädetäänkö jokin valtaus vai ei. Mikäli pormestari päättäisi jättää talon häätämättä voi talon omistaja kuitenkin aloittaa oikeusprosessin saadakseen tämän päätöksen kumotuksi. Näin on käynyt aiemminkin, ja yleensä tuomari on päättänyt tapauksen omistajan hyväksi.

Lakia tutkineet ja siitä porsaanreikiä etsineet asianajajat ovat tulleet siihen tulokseen, että laki on laadittu huolella ja niin, että talonvaltauksen puolustaminen oikeusteitse lienee mahdotonta. Ainoa tapa taistella talonvaltauksen puolesta tulee olemaan kaduilla ja jatkuvasti valtaamalla, osoittaen näin ettei uusi laki toimi käytännössä, ja että ihmiset tulevat jatkamaan talojen valtaamista. Asianajajat ovat myös ehdottaneet, ettemme antaisi maksimirangaistusten säikyttää itseämme, sillä ne ovat lähinnä pelottelua varten ja se, kuinka niitä tullaan käytännössä soveltamaan, on tuomarien päätettävissä ja siten jää nähtäväksi. Tämän vuoksi on myös äärettömän tärkeää, ettemme anna kenenkään jakaa meitä 'maltillisiin' ja 'rankkoihin', 'hyviin' ja 'pahoihin' valtaajiin kuten medialla, poliitikoilla ja oikeusistuimilla on tapana.

Lisäksi uuden lain myötä tulee myös olemaan vielä entistäkin tärkeämpää, että talonvaltaajat kiinnittävät runsaasti huomiota turvallisuuskysymyksiin. Koska talonvaltaus tullaan laskemaan rikokseksi, tulee poliisilla olemaan entistä enemmän valtuuksia. Puhelimia voidaan kuunnella entistä helpommin, pidätys- ja tutkintavankeusajat pitenevät ja niin edelleen.

 

Lopuksi:

Laki ei ole vielä astunut voimaan ja kukaan ei tiedä miltä se tulee näyttämään käytännössä, mutta yksi asia on varmaa: jokaisen vallatun talon tulisi valmistella barrikadinsa. Mitä tuleviin talonvaltauksiin tulee, meidän tulee miettiä strategiamme täysin uudestaan ja muuttaa toimintatapojamme tämän pian kohtaamamme uuden todellisuuden mukaan.

 

Hupi on ohi, nyt on aika taistella!

 

Lähde: Takku

 

Aiheeseen liittyen

Trackback

Trackback URL for this entry: http://tresquat.net/trackback.php/2009112000204388

No trackback comments for this entry.

0 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.

Kuvia galleriasta

Itä-Berliini
Browse Album

Tapahtumia

Ei tulevia tapahtumia

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?