Squat Hyhkyn tilanne - Tampereen kaupunki, mitä helvettiä nyt taas?!

 

Mielenosoitus squat Hyhkyn häätöuhkaa vastaan Vanhan kirjastotalon puistossa keskiviikkona 3.3. klo 13!


 

Osoitteessa Pispalan valtatie 72b sijaitseva vanha puutalo joutui ensi kertaa purku-uhan alle alkuvuodesta 2004. Saman vuoden vappuna joukko tamperelaisia valtasi talon yhteiseen käyttöön. Talon omistanutta kaupunkia asia ei tuntunut pahemmin kiinnostavan, ja varsin pian valtauksen jälkeen kaupungin työmiehet kävivät hakemassa talon purkamisesta kertovan kyltin pois.

Käytännössä Tampereen kaupunki karisti ”ongelman” harteiltaan myymällä talon muutaman tuhannen euron pilkkahintaan Ahjolan setlementille, joka antoi valtaajien jäädä taloon. Seuraavan kahden vuoden aikana talossa järjestettiin erilaista toimintaa. Oli leffailtoja ja ruuanlaittoa, kellarissa työtila polkupyörien korjausta varten, yläkerrassa pieni kirjasto. Välillä vain istuskeltiin pihalla. Talossa majaili satunnaisesti muilta paikkakunnilta ja ulkomailta tulleita vierailijoita.


Kesällä 2006 talossa väliaikaisesti majaillut koditon piti muutamat turhan railakkaat kemut, ja Ahjola laittoi talon kiinni. Tavarat ja työkalut päätyivät kaatopaikalle, kun juhlien isäntä ei välittänyt ajoissa kertoa eteenpäin tyhjennyksestä. Talo jäi jälleen tyhjilleen.

Keväällä 2009 muutama asuntoa tarvinnut paikallinen huomasi hylätyn ja rapistumaan jätetyn talon. Ovessa ei ollut minkäänlaista lukkoa, ja se pysyi ”teljettynä” oveen nojanneen tiiliskiven avulla. Asunnottomat päättivät samalla sekä ratkaista asunto-ongelmansa, että herättää talon uudestaan henkiin. Uudet asukkaat kunnostivat paikkoja ja talosta tuli jälleen paikka vallattomalle yhteisöllisyydelle ja ajanvietolle – omistajaa ei talon kohtalo tuntunut kiinnostavan.

Talven myötä vakiasukkaat lähtivät pikkuhiljaa kuka minnekin. Osa löysi kämpän Pispalasta, toiset lähtivät kokonaan muualle. Talo jäi yhteiseen käyttöön ja siellä järjestettiin pienimuotoisia tapahtumia.

Talolla on järjestetty myös muutama talkoopäivä teemalla ”Fix Shit Up”. Viimeisin oli 11.-12. helmikuuta. Lauantaina 27. helmikuuta järjestettiin uudet avajaiset. Paikalla kävi mukavasti ihmisiä pitkin iltaa.

Maanantaiaamuna 1. maaliskuuta talolle ilmestyi kaupungin työmiehiä aikomuksenaan naulata ovet kiinni. Kävi ilmi, että kaupunki oli ostanut talon Ahjolalta 28. tammikuuta. Työmiehet sanoivat, että mikäli valtaajat eivät poistu, poliisi tulee tyhjentämään talon.

Seuraavana päivänä, tiistaina 2. maaliskuuta, talolta lähti ihmisiä tapaamaan kaupungin kiinteistöisännöitsijä Juhani Pentinmäkeä. Hän teki selväksi, että kaupunki haluaa talon tyhjäksi. Pentinmäen mukaan vastuu talon tyhjentämisestä on kuitenkin Ahjolalla, mutta jos Ahjola ei kutsu poliisia, kaupunki tulee sen tekemään.

On selvää, että kaiken sen jälkeen mitä talo on antanut meille, ja mitä me olemme antaneet talolle, ei tule tilannetta jossa lähtisimme vapaaehtoisesti.

Ilmeisesti poliisia ei ole vielä pyydetty häätämään meitä, mutta mikäli poliisi poistaa meidät täältä väkivalloin, pidämme häätöä pyytänyttä tahoa vastuullisena ja tulemme toimimaan sen mukaisesti.

Väkisinkin tässä herää muutamia kysymyksiä. Tampereen kaupunki on varsinkin viime aikoina ollut kovin innokas myymään omistamiaan kiinteistöjä, välittämättä niiden historiallisesta, kulttuurisesta tai sosiaalisesta arvosta. Rahapulassaan kaupunki on valmis leikkaamaan satoja tuhansia euroja sellaisista perusasioista kuin lasten kouluruuasta, ja samaan aikaan suunnittelee täysin suuruudenhulluja rakennushankkeita, kuten keskustatunnelia ja tornihotellia.

Miksi ihmeessä kaupunki haluaa nyt yht'äkkiä ostaa syrjässä sijaitsevan pienen puutalon, jonka se halusi purkaa maan tasalle kuusi vuotta aikaisemmin? Miksi ihmeessä kaupunki haluaa poliisivoimin häätää ainoat ihmiset, jotka ovat mitään talon eteen tehneet, ja joille talosta on muodostunut tärkeä yhteisesti pidetty paikka?

Talo on hyvässä kunnossa. Vettä ja sähköä tänne ei tule, mutta olemme pärjänneet mainiosti ilmankin. Kaiken ympärillä olevan stressin, kiireen ja hälyn keskellä talo on meille paikka, jossa voimme tavata toisiamme omilla ehdoillamme, kaukana keskustan kulutuskeskeisestä muovikulttuurista. Meille kyse ei ole rahasta, vallasta ja kontrollista, vaan yhteisestä vastuunotosta ja asioiden tekemisestä itse. Olemme tähänkin asti pärjänneet omillamme, emmekä pyydä tai halua kaupungilta mitään muuta kuin että meidät jätetään rauhaan.

Häätöuhasta huolimatta tulemme jatkamaan toimintaa kuten tähänkin asti. Tulemme järjestämään erilaisia mielenilmauksia häätöuhkaa vastaan. Toivomme ihmisten tukevan meitä parhaaksi katsomillaan tavoilla. Talolle voi tulla kahvittelemaan, keskustelemaan, pelaamaan lautapelejä ja muuten vaan viettämään aikaa. Häätöuhan takia ovi on todennäköisesti kiinni, mutta sisään pääsee koputtamalla. Emme ole lähdössä minnekään.

 

2. maaliskuuta 2010

Squat Hyhkyn porukka
Pispalan valtatie 72b
hyhky@tresquat.net

 

P.S. Toivoisimme myös, että voisitte kohteliaasti saattaa mielipiteenne myös asiasta vastaavan virkamiehen Juhani Pentinmäen tietoon.

Kiinteistöisännöitsijä Juhani Pentinmäki
Frenckellinaukio 2 D
PL 487, 33101 Tampere

050 554 5889
020 716 6159
juhani.pentinmaki@tampere.fi

Aiheeseen liittyen

Trackback

Trackback URL for this entry: http://tresquat.net/trackback.php/20100303034244318

No trackback comments for this entry.

2 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Tekijä: Anonymous päällä keskiviikko, 03.03. 2010 @ 14:41 Squat Hyhkyn tilanne - Tampereen kaupunki, mitä helvettiä nyt taas?!

no huhhuh! soitin tolle tyypille. aika erikoinen tapaus.

Tekijä: Anonymous päällä maanantai, 08.03. 2010 @ 16:37 Squat Hyhkyn tilanne - Tampereen kaupunki, mitä helvettiä nyt taas?!

kaikenlaisia sinnekin on töihin päässy. hämärä heppu.

Tapahtumia

Ei tulevia tapahtumia

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?