Tämä osio käsittelee valtaustoimintaa, jossa tila vallataan julkisesti ja valtauksesta pyritään tekemään pysyviä. Pysyvyys erottaa tämän osion valtaukset muista julkisista valtauksista kuten protestivaltauksista. Tämänkaltaisia valtauksia voidaan kutsua esim. omaehtoisiksi toimintakeskuksiksi, autonomisiksi sosiaalikeskuksiksi tai autonomisiksi kulttuurikeskuksiksi. Lisää määrittelystä.
Tässä osiossa tämänkaltaisia tiloja käsitellään valtaajanäkökulmasta. Selvyydeksi mainittakoot, etteivät kaikki tämänkaltaiset tilat ole saavutettu valtaamalla. Osa valtaamattomistakin tiloista on kuitenkin valtausten tulosta, kuten Helsingin Sompasaari joka luovutettiin valtaajille 2009 vuoden alussa.
Tässä osiossa käsiteltäviä valtauksia kutsutaan useilla eri nimillä. Kansainvälisellä mittakaavalla yleisin näistä käytetty termi on autonominen sosiaalikeskus (autonomous social center). Muita termejä ovat ainakin autonominen kulttuurikeskus ja omaehtoinen toimintatila. Lisäksi on käytössä lukemattomia muunnelmia näistä. Monet valtauksista tietoisesti välttelevät minkään yhden termin omaksumista. Tässä osiossa käytetään näiden nimitysten yleisterminä sanaparia julkinen valtaus. Vaikka valtaukset määrittelevät itsensä eri termein, on niiden välillä selkeitä yhtäläisyyksiä. Näitä ovat periaatteelliset pyrkimykset omaehtoisuuteen, tasa-arvoiseen ja yhteisymmärrykselliseen päätöksentekoon sekä epäkaupallisuuteen. Tiloja määrittää myös julkisuus (eli avoimuus kaikille), toiminnan järjestäminen ja pyrkimys toimia syrjintää vastaan. Julkisten valtausten yhteydessä voidaan puhua myös vapaasta tilasta tai tilan vapauttamisesta.
Yhtäläisyyksistä huolimatta valtauksilla voi olla myös selkeitä periaatteellisia eroja. Esim. Joillakin valtauksilla ei käytetä mitään eläinperäisiä tuotteita.
”Sosiaalikeskukset ovat hylättyjä taloja - varastoja, tehtaita, armeijan parakkeja, kouluja - jotka ovat vallattu ja muutettu poliittisiksi ja kulttuurisiksi pisteiksi, eksplisiittisesti vapaita sekä markkinataloudesta, että valtion kontrollista.. Vaikka ensinäkemältä ero voi olla vaikea huomata, sosiaalikeskukset eivät ole gettoja, ne ovat ikkunoita - ei vain toisenlaiseen valtiosta irroitettuun elämäntapaan, mutta myös uuteen yhteisöllisyyteen. Ja kyllä, se on jotakin kaunista.” (Klein, 2001)
Valtaus tarjoaa paikan yhteiselolle ja ihmisten kohtaamiselle keikkojen ja kahvilatoiminnan sekä ihan tavallisen hengailun kautta. Toisaalta se tarjoaa myös paikan vaihtoehtoisen valtavirrasta poikkeavan kulttuurin ja tiedon tarjoamiselle kirjastoprojektien, infoshoppien, elokuvailtojen ja vuorovaikutuksen kautta. Kaikki toiminta lähtee mukana olevien ihmisten vapaaehtoisuudesta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että toimijat olisivat hyväntekeväisyys-, tai sosiaalityöntekijöitä. Toiminta kumnpuaa ohjaa yhteistyöhalusta, solidaarisuudesta, halusta vaikuttaa ja toimia suoraan ilman välikäsiä sekä vastatavuoroisuudesta.
Jokainen Valtaus on erilainen, mutta melkein poikkeuksetta valtaukset pyrkivät purkamaan hierarkioita ja suosivat konsensus päätöksentekoa. Moni valtaus on poliittisesti aktiivinen ja valtauksilla pyritään lisäämään suvaitsevaisuutta.
Valtaukset tarjoavat vapaata tilaa toiminnan järjestämiselle. Tämä tarkoittaa pääpiirteissään sitä, että tilassa saa järjestää ilmaiseksi toimintaa joka ei tähtää henkilökohtaiseen hyötyyn tai ole ristiriidassa talon periaatteiden kanssa. Esimerkiksi useimmiten valtauksille ei haluta puoluepoliittista,- tai uskonnollista toimintaa. Suomessa suurin osa toiminnasta on ollut keikkoja, mikä on varsin tavanomainen toiminnanmuoto varsinkin aluksi, sillä musiikin kautta tavoittaa ihmisiä ja paikka tulee tunnetuksi. Valtauksilla on järjestetty myös paljon elokuvanäytöksiä, vegaanikahvila-toimintaa, ja erilaiset ryhmät ovat pitäneet valtauksilla lukupiirejä ja kokouksia. Tässä ei kuitenkaan ole kaikki mahdollinen toiminta, sillä loppujen lopuksi toiminnan määrittää ihmisten halut, mielikuvitus ja voimavarat. Esimerkiksi Autonomisen kulttuurikeskus Jokikadun valtauksella järjestettiin hyvinkin erilaisia tapahtumia.
Useat valtaukset pyrkivät toiminnassa purkamaan hierarkkista kuluttaja/tuottaja -suhdetta.
Valtauksilla järjestetään mm.
Valtaukset ovat tila yhteisöllisen toiminnan järjestämiseen. Toiminta nousee oma-aloitteisuudesta ja epäkaupallisuudesta, mutta mahdollisia toimintamuotoja on rajattomasti. Valtaukset voi olla keskus, jossa paikalliset ihmiset luovat ja tuottavat kulttuuria omista lähtökohdistaan. Se voi myös toimia kohtaamispaikkana ja tilana erilaisille ryhmille ja tukitoiminnalle.
Valtaukset eivät tietenkään määrity vain siellä järjestettävän toiminnan mukaan. Monet käyvät ja asustelevat valtauksilla toisten siellä käyvien ihmisten takia. Valtauksilla on mahdollista luoda julkinen tila, jossa voi tava ihmisiä ja viettää aikaa ilman kulutusyhteiskunnan tuomia rajoituksia ja hyödykkeitä.
Yleensä vallatut rakennukset ovat isohkoja ja niissä on tilaa pitää esim. keikkoja, kirjastoa, tanssiesityksiä, taidenäyttelyitä ja tapaamisia, sekä majoittaa matkailijoita.
Julkisilla valtauksilla on pitkä historia Suomessa. Valtauksia on tapahtunut vuoteen 2008 mennessä ainakin kuudessa eri kaupungissa.
Ensimmäinen Suomessa tehty julkinen valtaus oli tiettävästi vuonna 1979 vallattu Lepakko, joka jäi pisimmäksi julkiseksi valtaukseksi. Myös Turussa yritettiin perustaa pysyvä julkinen valtaus nuoriso- ja musiikkitilaksi. Tämä Auran Panimon valtaus koki kuitenkin saman kohtalon kuin melkein kaikki julkiset valtaukset Lepakkoa lukuunottamatta - yhteisymmärrystä ei löytynyt ja omistaja joka tässä tapauksessa oli Turun kaupunki, hääti valtaajat poliisivoimin.
Lepakon häädön jälkeen on Suomessa ollut vain yksi pidempään säilynyt julkinen valtaus, vuosina 2002-2006 toiminut Autonominen sosiaalikeskus Siperia. 2000-luvun alussa pysyvää tilaa tavoittelevia valtauksia tapahtui myös muissa kaupungeissa kuin Helsingissä ja Turussa. Tampereella oli 2000-luvun alussa useita enemmän tai vähemmän julkisia valtauksia ja Torniossa tapahtui 2004 Torpinmäen valtaus.
Suomen valtausliikehdintä on kasvanut huomattavasti vuodesta 2007. Syitä valtausliikkeen kasvuun oli varmasti useita, mutta yhtenä katalysaattorina toimi 1.3.2007 tapahtunut Ungdomshusetin häätö Tanskassa, joka sytytti protesteja ympäri Eurooppaa. Myös Tampereella ja Helsingissä osoitettiin mieltä häätöä vastaan. vuosina 2007-2008 nähtiin ennätysmäärä valtauksia, joiden yhtenä päämääränä oli pysyvän julkisen, epäkaupallisen ja omaehtoisen tilan saaminen. Valtauksia tapahtui ainakin Jyväskylässä, Vantaalla, Turussa Helsingissä ja Tampereella. Tämän lisäksi ainakin Joensuussa järjestettiin tähän liittyvää toimintaa. Vuosi 2009 alkoi hyvällä uutisella - Helsingin kaupunki luovutti valtaajille avaimet Sompasaaren taloon.
Valtausten yhteydessä ”vapaalla tilalla” voidaan tarkoittaa esimerkiksi tilan käytön luonnetta valtauksella. Sillä usein viitataan haluun purkaa tilan käyttöön liittyviä valtasuhteita ja klikkejä.
Valtaus voi tarjota tilaa yhteiselolle ja ihmisten kohtaamiselle keikkojen, kahvilatoiminnan sekä ihan tavallisen hengailun kautta. Toisaalta koska tilan käyttöä ei säädellä ulkopuolelta, se voi olla myös paikka vaihtoehtoisen, valtavirrasta poikkeavan kulttuurin ja tiedon tarjoamiselle kirjastoprojektien, infoshoppien, elokuvailtojen ja vuorovaikutuksen kautta. Yleinen idea valtauksilla on, että kaikki toiminta lähtee mukana olevien ihmisten vapaaehtoisuudesta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että toimijat olisivat hyväntekeväisyys-, tai sosiaalityöntekijöitä. Toiminnan järjestämiseen rohkaisevia tekijöitä voivat olla esim. yhteistyöhalu, solidaarisuus, halu vaikuttaa ja toimia suoraan ilman välikäsiä tai vastavuoroisuus. Toisaalta puhdas ajanvietto ja tunne että tekee jotain itselleen mielekästä voi olla riittävä syy toimia.
Valtaukset ovat erilaisia, mutta melkein poikkeuksetta valtauksilla pyrkivät purkamaan hierarkioita ja suositaan konsensus päätöksentekoa. Moni valtaus on poliittisesti aktiivinen ja pyrkii lisäämään suvaitsevaisuutta.
Klein kirjoittaa sosiaalikeskuksista, jotka ovat julkisia valtauksia, seuraavasti:
”Sosiaalikeskukset ovat hylättyjä taloja - varastoja, tehtaita, armeijan parakkeja, kouluja - jotka ovat vallattu ja muutettu poliittisiksi ja kulttuurisiksi pisteiksi, eksplisiittisesti vapaita sekä markkinataloudesta, että valtion kontrollista.. Vaikka ensinäkemältä ero voi olla vaikea huomata, sosiaalikeskukset eivät ole gettoja, ne ovat ikkunoita - ei vain toisenlaiseen valtiosta irroitettuun elämäntapaan, mutta myös uuteen yhteisöllisyyteen. Ja kyllä, se on jotakin kaunista.” (Klein, 2001)
