Jyväskylässä on 2000-luvulla ollut yksi julkinen valtaus. 1990-luvun alussa Jyväskylässä on vallattu julkisesti.
Autonominen tiedekunta, eli polaari vallattiin 1.4.2008.
Autonomisen tiedekunnan manifesti:
Valtauksemme nousee tyytymättömyydestä ylioppilaskuntaa, yliopistoa sekä kaupunkia kohtaan. Se ilmentää haluamme kehittää luovia ja itsenäisiä tapoja elää ja opiskella täällä ”Suomen Ateenassa”, yliopistokaupungissa, josta kaikki älyllisyys, demokraattisuus ja ruohonjuuritason innovatiivisuus on tosin lakaistu punaisten mattojen alle pikkupoliitikkojen, virkaa tekevien, ainosallisten ja muiden uuden tietokapitalismin tiennäyttäjien tieltä.
Me haluamme omaa tilaa, jossa voi hengittää muutakin kuin jo valmiiksi pölyttynyttä innovaatiostrategiaa ja ahdistavaa tehokkuusdiskurssia. Me haluamme yliopistolta todellista yhteiskunnallisuutta sekä mahdollisuutta persoonalliseen opiskelijaelämään. Me haluamme elää kaupungissa, jota kaikki voivat kehittää suoraan omista tarpeistaan ja haluistaan lähtien.
Mitä tarjoaa ylioppilaskuntamme? Nousukkaita, tylsimyksiä, hännystelijöitä, mielistelijöitä, konsensuspullaa, näennäisdemokratiaa, pakkojäsenyyttä, vaaleja, joissa ei tapahdu mitään.
Mitä yliopistomme? Massaluentoja, persoonattomia suorituksia, heppoista opetusta, kaventuvaa valinnan vapautta, ohjelmoidumpaa opiskelua, latteaa opiskelijakulttuuria, opiskelijakavereita, joita kiinnostaa vain nopea valmistuminen yritysten hyväksikäytettäväksi, pakkotöitä ja paskaduuneja niukan elintason kompensaatioksi.
Kaupunkimme? Yritysvetoistuvaa tilaa, jossa on yhä vaikeampi elää kuluttamatta, elää valvontakameran tavoittamattomissa, elää yhteistoiminnallisesti, elää omia unelmia, toteuttaa omia ideoita, joilla ei ole ”kaupallista potentiaalia”.
Autonominen tiedekunta on opiskelijoiden, kaupunkilaisten, kulttuuritoimijoiden, urbaanipossen, aktivistien ja muiden oma-aloitteiseen toimintaan kykenevien yhteinen projekti. Autonominen tiedekunta rakentaa yhteistä tilaa omaehtoiselle opiskelulle, kulttuurille, hengaamiselle, kokoustamiselle, juonimiselle, tapaamiselle, keksimiselle, rakastamiselle.
Autonominen tiedekunta on avoin tila yliopiston ja yhteiskunnan välissä.