Squattaaminen on käyttämättömän tai hylätyn tilan valtaamista, useimmiten asuinkäyttöön[1]. Squattaaminen on merkittävästi yleisempää kaupunkiseudulla, kuin maalla. Robert Neurwirthin mukaan maailmassa on miljardi squattaaja, eli n. joka seitsemäs maailman ihmisistä[2].
Hökkelikylät ja laajat slummit eivät ole poikkeus suurempien kaupunkien tuntumassa. Ne sijaitsevat useina kaupukien reuna-alueilla, ja asunnot ovat miltein poikkeuksetta tehty itse ilman maanomistajan lupaa. Tämänkaltainen asutusalue saattaa lopulta tulla lailliseksi, eikä sitä pysty enää erottamaan tavanomaisesta asutuksesta. Se on kuitenkin alkanut squattaamalla ja suurelta osin infrastruktuurin ulottumattomissa. Tästä seuraa, että asuinalueelta puuttuu kaupunkialueelle tyypillinen viemäri-, ja sähköverkosto, joten vesi ja sähkö hoidetaan vaihtoehtoisilla menetelmillä.
Kuten Suomessa, useissa maissa valtaaminen itsessään on jo rikos. Näin ei kuitenkaan ole kaikkialla, ja joissakin maissa se nähdään vain omistajan ja asukkaiden välisenä riitatilanteena. Omistusoikeuteen liittyvä lainsäädäntö tavanomaisesti suosii omistajaa. Kuitenkin valtaamisen yhteydessä, kun omistajan valta omaisuuteen on todellisuudessa siirtynyt valtaajille, lakeja on muutettu valtaajien aseman laillistamiseksi. Valtaajat usein perustelevatkin oikeuttaan tilaan sillä kuka tilaa käyttää, eikä sillä kuka sen lain mukaan omistaa; tässä mielessä valtaaminen on tavallaan 'oikeudetonta hallintaa.'
Anarkisti Colin Ward luonnehtii valtaamista näin: ”Squattaus on vanhin hallussapidon muoto, me kaikki polveudumme squattaajista. Tämä on yhtälailla totuus [Britanninan] kuningattaren ja hänen 176.000 aarin (710 km2) maaomistuksen kohdalla, kuin niiden 54% prosentin tapauksessa englantilaisista, jotka omistavat asunnot ja ovat siten omistaja-valtaajia. He kaikki ovat varastetun maan viimeisimpiä vastaanottajia, ajatus planeetastamme kauppatavarana loukkaa kaikkia kuviteltavissa olevia luonnollisen oikeuden periaatteita.” [3]
Asuntovaltausten lisäksi on olemassa myös muunlaisia valtauksia. Valtaksista voidaan tehdä sosiaali-, tai kierrätyskeskuksia, piraattiradioasemia tai kansankeittiöitä.
Espanjankielisissä maissa squattaajia kutsutaan useilla nimillä, kuten ”okupas” Espanjassa ja Argentiinassa (okupas tulee verbistä ocupar mikä tarkoittaa ”ottaa haltuun”), tai paracaidistas Mexicossa (tarkoittaen ”laskuvarjojoukkoja”, koska he ikäänkuin ”laskeutuvat” muiden omistamalle maalle). Suomessa käytettyjä termejä ovat mm. valtaajat ja squattaajat.
 |
 |
Keniassa on suuria squat-yhteisöjä, kuten Kibera Nairobissa. BBC:n uutisissa Kiberaa luonnehdittiin seuraavanlaisesti: ”Ensimmäinen asia jonka huomaat täällä on voimakas tuoksu, lähes miljoona ihmistä elää tässä laaksossa - mutamajoissa ilman viemärijärjestelmää, teitä, vettä, vessoja itseasiassa ilman minkäänlaista infrastruktuuria” [4]
Arviolta noin 1000 ihmistä elää Grande hotel Beirassa Mosambikissa.
Zabbaleen asutus ja Kuolleiden kaupunki ovat tunnettuja squat-yhteisöjä Kairossa.
Etelä-Afrikassa squattaajat tavanomaisesti elävät epävirallisilla leireillä suurempien kaupunkien ulkopuolella, useimmiten lähellä kaupunkeja. Kun Nelson Mandelasta tuli presidentti 1994, Etelä-Afrikassa arvioitiin olevan 44 miljoonaa asukasta joista 7.7 miljoonaa asui näillä leireillä. [5] Määrä on kasvanut rivakasti apartheidin jälkeisellä ajalla. Monet rakennukset, eritoten Johannesburgin keskustassa ovat myös vallattuja. Omistajat ja hallitus voivat usein häätää valtaajat seuraamalla tiettyjä oikeudellisia prosesseja joihin kuuluu tuomioisuimen määräyksen hankkiminen. Durban kaupunkissa kaupunginhallitus suorittaa häätöjä rutiininomaisesti ilman tuomioistuimen oikeutusta, ja siellä käynnissä pitkään jatkunut konflikti kaupunginhallituksen ja Abahlali baseMjondolo nimellä tunnetun valtaajaliikkeen välillä. Myös Kapkaupungissa on ollut lukuisia samankaltaisia konflikteja slummien asukkaiden (joista osa kuuluu Western Cape Anti-Eviction -kamanjaan) ja kaupunginhallituksen välillä. Tunnetuimpia tapauksia ovat olleet N2-sisäänkäynnin taloissa asuneiden valtaajien häädöt Delftin lähiössä, joissa yli 20 asukasta ammuttiin mukaanlukien 3-vuotias lapsi. Tapauksesta on tullut useita valituksia hallitukselle, erityisesti koskien tuomarin yhteyksiä pääpuolueeseen, sekä tapahtuman poliittista luonnetta [6]. Useat perheistä squattaavat nykyään Symphony Way -tietä, joka on Delfiin vievä päätie. Kapkaupungin hallitus on uhannut heitä häädöllä vuoden 2008 helmikuusta lähtien.
 |
Mumbaissa on arviolta 10-20 miljoonaa asukasta joista 6 miljoonaa on squattaajia. Squattaajien elintavat vaihtelevat. Joillakin on 2-3 kerroksisia tiilestä ja betonista rakennettuja koteja, joissa he ovat asuneet useita vuodia. Geeta Nagar on squat-kylä Intian laivasto-tukikohdan vieressä Colabassa. Squat-colony Itä-Maladissa on ollut olemassa vuodesta 1962, ja asukkaat maksavat nykyään kaupungille 100 rupian kuukausivuokraa. Dharavi on miljoonan squattaajan yhteisö. Alueen rakennukset ja tehtaat ovat pääasiassa laittomia ja siten kaupungin hallinnon ulottumattomissa, mutta on arvioitu, että alue tienaa yli miljoona dollaria vuodessa.[7]
Muut squattaajt asuvat hökkeleissä, jotka on kirjaimellisesti rakennettu kadunvarteen ja asukkaiden omaisuus on hyvin pieni.
Aktivistit, kuten Jockin Arputham työskentelevät parantaakseen slummien asukkaiden elinmahdollisuuksia.
Manilassa squattaaminen (tai Iskwater Tagalogiksi) on suuri yhteiskunnallinen kysymys, etenkin tehdasalueilla. Squattaaminen on alkanut toisen maailmansodan jälkeen, kun ihmiset rakensivat väliaikaisia Baron-Barong rakennuksia hylätyille yksityisalueille.
Hallitus on yrittänyt siirtämää valtaajia halpakustanteisille asuinalueille eritoten Tondoon, Taguigiin ja Rodgigueziin.
1900-luvun Australiassa squattaaja (pastoral squatter) oli henkilö, joka valtasi isoja aloja kruunun maata karjankasvattamiseen. Aluksi laittomasti ja myöhemmin sopimuksen kanssa. Tämä kannattaa pitää mielessä sekaannuksen välttämiseksi.Nykyään Australian suurimmissa kaupungeissa on vallattu rakennuksia. Valtaajat on mahdollista laittaa oikeuden eteen, mutta useimmissa tapauksessa valtaajat vain häädetään kun valtaus paljastuu. Kuten Englannissa, Australiassa on oikeudetonta hallintaa tukeva laki, mutta sitä harvoin käytetään.
In Sydney, streets of terraced houses in areas such as the Rocks and Potts Point were squatted to prevent their demolition in the 1970s. The artists squatting empty buildings on Broadway owned by South Sydney City Council were evicted in 2000, before the Olympics. [8] The Midnight Star was a squatted theatre used as a social centre, hosting music events, a cafe, a library, a free internet space and a Food Not Bombs kitchen. It was evicted in December 2002 following its use as a convergence centre for protests against the November World Trade Organisation talks.[9] In 2003, a legal squat was organised for ten people who moved onto the site of an old incinerator at Green Square.[10] A five year old squat was peacefully evicted in March 2008, when an office block in Balmain was demolished to make way for a park. The council voted to allow the squatters to stay in the building, which they called Iceland, until the plans for demolition were in place. One of the squatters said ”About 20 people have lived here over the years and it's been a place for band rehearsals, art projects, people practising dance routines, bike workshops. Squatting gives you a chance to think about things other than how you are going to pay the rent and ways to contribute to the world.”[11]
Talojen valtaaminen asuinkäyttöön on tavallista myös useissa Euroopan maissa. Asuinsquatit eivät kuitenkaan ole ainoa valtaamisen muoto, monista Euroopan maista löytyy myös isompia squatteja, jotka ovat vallattu ensisijaisesti sosiaalisiin tai kulttuurisiin tarkoituksiin. Esimerkkinä jälkimmäisestä käy esimerkiksi vanha leprasairaala Can Masdeu Barcelonan ulkopuolella, sekä Metelkovan valtaus Sloveniassa joka alunperin on rakennettu sotilasparakeiksi. Squtit voivat toimia myös anarkististen tai anti-autoritääristen periaatteiden mukaisesti, kuten Villa Amalia Kreikassa, Ernst-Kirchweger-Haus Itävallassa (laillistettu) tai Blitz Norjassa (laillistettu). Vallatuissa taloissa järjestetään musiikkitapahtumia laidasta laitaan. Kuuluisa häätötapaus oli maaliskuussa 2007, kun Tanskan Nörrebrössä sijaitseva Ungdomshuset häädettiin.
Italiassa sijaitsee Bussana Vecchia, Ligurian aavekaupunki joka hylättiin 1887 maanjäristyksen seuraksena ja on ollut vallattuna 1960-luvulta. Ranskassa on itseriittoinen squat-kylä Collectif la vieille Valette, joka on ollut aktiivinen vuodesta 1991.
Muuta kuin asuintarkoituksessa harjoitettua squattaamista on mahdotonta määrittää yksiselitteisesti, sillä koska tilan määrittää sen käyttäjät, on jokainen valtaus yksilöllinen ja siellä järjestettävä toiminta tilan käyttäjien määrittämää.
Lisää tietoa ja valtauksia maakohtaisesti löytyy Eurooppaa käsittelevältä wikisivulta.
Meksikossa squattaajat tunnetaan paracaidistas-nimellä (tulee 'laskuvarjojoukoista', sillä he 'laskeutuvat' vapaalle maa-alueelle), ja squattaaminen on yleistä. Koska kallein asuinalue on kaupunkien keskustan tuntumassa paracaidistasit perustavat slummeja kaupunkien raja-alueille. Meksikon lain mukaan valtaaja voi vaatia maata itselleen 5-vuoden rauhanomaisen hallussapidon jälkeen, joten monet paracaidistasit pyrkivät majailemaan alueella omistajan tietämättä. Monet Meksikon lähiöt ovat alunperin vallattuja, kuten Nezahualcoyotl Meksiko Cityssä.
Yhdysvalloissa squattaamista koskeva lainsäädäntö vaihtelee osavaltioittain. Useimmissa osa-valtioissa squattaamista ei kuitenkaan sallita ja valtaukset häädetään nopeasti - etenkin kaupungeissa. [39] Lainsäädäntö on usein laillisten omistajien puolella ja helpottaa squattaajien häätämistä. [18] Asukkailla, jotka jättävät vuokrat ja muut kulut maksamatta tilanne on monimutkaisempi, mutta lopputulos pitkälti sama.
Most squatting in the US is dependent on law enforcement and the person legally considered to be owner of the property being unaware of the occupants. Often the most important factors in the longevity of squats in the US are apathy of the owner and the likeliness of neighbors to call police. This was not always the case, particularly in the era of Westward expansion, wherein the Federal government specifically recognized the rights of squatters. For example, see the Preemption Act of 1841.
The United States Homestead Act legally recognized the concept of homesteading and distinguished it from squatting since it gave homesteaders permission to occupy unclaimed lands. Additionally, US states which have a shortage of housing tend to tolerate squatters in property awaiting redevelopment until the developer is ready to begin work; however, at that point the laws tend to be enforced.[citation needed]
Squats used for living in can be divided into two types (although they are not absolutes): So-called ”back window squats” (the most common type[citation needed], in which occupants sneak in and out of the building with the intent of hiding that they live there), and ”front door squats” (where the occupants make little or no effort to conceal their comings and goings). Many squats may start out as one or the other and then change over time. Frequently squatters will move in and then later assess how open they can be about their activities before they approach the neighbors; others will not move into a place until they have first met and discussed the idea with the neighbors. The difference between the two types can be signs of vast differences in philosophies of squatting and its purpose, how long the occupants plan to be around, and on the atmosphere of the neighborhood, among many other factors.
Squatters can be young people living in punk houses or low-income or homeless people, as observed in Philadelphia.[40] A group called Homes Not Jails advocates squatting houses to end the problem of homelessness. It has opened ”about 500 houses, 95% of which have lasted six months or less. In a few cases, [these] squats have lasted for two, three or even six years.”[14]
In common law, through the legally recognized concept of adverse possession, a squatter can become a bona fide owner of property without compensation to the owner.
In New York City, homeless people squatting in underground spaces such as Freedom Tunnel have come to be known as Mole People. They were the subject of an award-winning documentary called Dark Days.
It is estimated that in the 1990s there were between 500 and 1,000 squatters occupying 32 buildings on Manhattan's Lower East Side. The buildings had been abandoned as a result of speculation by owners or police raids as part of a crackdown on drug use.[41] As the area became gentrified, the squats were evicted, Dos Blockos being one. Three buildings on 13th Street were evicted without notification following a prolonged legal battle in which the squatters argued through their lawyer Stanley Cohen that they were entitled to ownership of the buildings through adverse possession since they had lived there since 1983.[42] In 1995 a preliminary injunction had been granted against the eviction plans, but this was overturned by state appellate.[43]
Despite squatting being illegal, artists had begun to squat buildings to live in and use as atelier space[clarification needed]. European squatters coming to New York brought ideas of cooperative living with them such as a bar, support between squats, and tool exchange. [18]
In 2002, eleven squats out of the twelve remaining on the Lower East Side signed a deal with the city council brokered by the Urban Homesteading Assistance Board in which they bought the buildings for $1 and agreed to undertake essential renovation work.[41] One of the squats is C-Squat; another is the social center ABC No Rio, which was founded in 1980.
Monissa Etelä-Amerikan kaupungeista on hökkelikyliä. Joskus esivalta purkaa rakennukset, mutta usein squattaajat vain rakentavat talot takaisin. Rakennukset tehdään kaikesta käsillä olevasta materiaalista jota voidaan dyykata lähistöltä tai ostaa halvalla. Ajan kuluessa valtaajakeskittymät muodostuvat yhteisöiksi ja niistä tulee pysyvämpiä. Talojen rakennusmateriaali korvataan osa-osalta kestävimmillä materiaaleilla. Joissakin tapauksissa esivallan kanssa päästään sopimukseen ja alueille järjestetään yhteys viemäri- ja sähköverkostoon.
Perussa valtaajien asuttama alue on pueblos jóvenes, Venezuelassa barrios, Argentiinassa villa miseria ja Uruguayssa cantegriles.
 |
|
| Favela Rio Janeirossa | |
|---|---|
Brasiliassa squat-yhteisöjä kutsutaan Faveloiksi. Kuuluisa esimerkki Favelosta on Rocinha Rio de Janeirossa, jossa asuu arviolta puoli miljoonaa ihmistä. Faveloiden asukkaat ovat hyvin köyhiä brasilialaisia. Faveloissa on matala infrastruktuurin taso ja huonot julkiset palvelut. Favelat ovat pitkälti sama asia kuin hökkelikylät ja slummit. Brasilian faveloissa asuu arviolta n. 25 miljoonaa ihmistä. [2]
São Paulon suurin favela on Heliópolis jossa sijaitsee myös 22-kerroksinen valtaus Prestes Maia.
Myös Brasilian maaseudulla on squat-liikkeitä, kuten maattomien työläisten liike johon kuuluu arviolta 1.5 miljoonaa jäsentä.
(entinen roomalais-katolinen sairaala, julistettu lailliseksi)
 |
Lähteet eivät ole loppuun asti oikein numeroitu. Oikea järjestys löytyy tuolta http://en.wikipedia.org/wiki/Squatting
