Turku

Turku, Aurajoen rannoille levittäytynyt historiallinen kaupunki, on undergroundkulttuurin kehto vuosikymmenten takaa. Ensimmäinen talonvaltaus Turussa on nähty 11.5.1984, kun joukko nuoria valtasi vanhan Auran Panimon nuoriso- ja musiikkitilaksi. Valtaus kesti kolme tuntia. Tämän jälkeen Turussa on vallattu muutamaan otteeseen taloja 80- ja 90-luvulla mm. Turun Oranssin toimesta.

Uusin aktiivinen valtausaalto Turussa käynnistyi kesäkuussa 2006, kun joukko nuoria taiteilijoita valtasi Ratapihankadun keltaiset puutalot tarkoituksenaan perustaa autonominen kulttuurikeskus Ratapiha. Viimeisin vuoden 2008 Jokikadun kulttuurikeskuksen valtaus oli menestys ja nosti turkulaisen talonvaltauskulttuurin täysin uudelle tasolle.

Nykyinen taistelu vapaasta tilasta kohdistuukin Turussa lähinnä kulttuuritiloihin. Turussa on valtava määrä nuoria taiteentekijöitä, joille ei löydy työ- tai kohtaamistiloja. Turun Valtaajiksi itseään nimittävä ryhmä on vallannut tiloja agendanaan luoda Turkuun elävä ruohonjuuritason kulttuurikeskus, joka tarjoaisi tiloja mm. niin kahvilalle, gallerialle, työtiloille, teatteriesityksille, musiikkikeikoille, vaihtoehtoiselle kirjastolle, työpajoille, elokuvateatterille kuin myös yleiselle, epäkaupalliselle olemiselle ja luomiselle.Turku Euroopan alakulttuuripääkaupunki 2011 - hanke tukee kulttuurikeskuksen rakentamista ja toimii sisällöntuottajana useille Turun Valtaajien valtauksille. Turussa valtauksilla pyritään toisinaan myös suojelemaan rakkennushistoriallisesti arvokkaita kohteita jotka ”Turun tauti” uhkaa jyrätä, jolloin Turun Valtaajat toimivat yhteistyössä Puu ja Talo-yhdistyksen ja rakennusperinneseuran kanssa.

Turku on valittu vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Turun Valtaajat ja Alakulttuuripääkaupunki 2011 - hanke tahtovat muistuttaa, että suurin osa turkulaisista ei ole kiinnostunut menemään oopperaan ja katsomaan kuinka Turku rakentaa miljoonien konserttitaloa. Me aiomme pitää turkulaisen alakulttuurin hengissä emmekä lopeta valtauksia ennen kuin Turku tunnustaa tarvitsevansa autonomisen, vapaan kulttuuritilan ja antaa sellaisen käyttöömme.

Turkulaisesta talonvaltauskulttuurista ja etenkin Jokikadun vuoden 2008 valtauksesta kertoi myös YLE:n Silminnäkijä-ohjelma dokumentissaan ”Talo vallattu!”. Dokumentin Turusta kertova osuus on nähtävillä YouTubessa.

Turun Valtaajien blogia ja viimeisimpiä uutisia voi seurata ”Vapaa kulttuuri”-blogissa.

Esihistorialliset valtaukset

2000-luvun uusi aalto

 
Kirjautunut nimellä: Guest (Guest)
historia/turku.txt · Viimeksi muutettu: 2009/11/19 18:58 / turku2011
 
Jollei muuta ole mainittu, niin sisältö tässä wikissä on lisensoitu seuraavalla lisenssillä:CC Attribution-Noncommercial-Share Alike 3.0 Unported

Kuvia galleriasta

sisäpiha
Browse Album

Tapahtumia

Ei tulevia tapahtumia

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?