Queer kyseenalaistaa heteroseksuaalisuuden luonnollisuutta ja ajatusta sen normatiivisuudesta. Sillä voidaan viitata myös antinormatiivisuuteen ja ei-normatiivisiin tapoihin merkityksellistää sukupuolia ja seksuaalisuuksia. [1]
Queeria on luonnehdittu myös ei-perustaan liittyväksi ja ei-olemukselliseksi, liikkeessä olevaksi seksuaali-identiteettikäsitykseksi. Queer identiteettikäsitys voidaan rinnastaa postmoderniin seksuaalisuuteen ja sukupuoleen sidoksissa olevaan identiteettikäsitykseen, jonka mukaan identiteetit eivät ole kiinteitä, olemuksellisia, eivätkä pysyviä [1].
Toisaalta on ajateltu, että queerissa on kyse Butlerin viitoittamasta, käänteentekevästä ajattelunmuutoksesta koko kriittisen seksuaalisuustutkimuksen kentässä. Tällöin queer korvaisi aiemmat etuliitteet (homo-, lesbo-, trans-, bi- jne.) myös identiteettitasolla. Jäljelle jäisi vain postmodernistinen ajatus moninaisista, häilyvistä sukupuoli- ja seksuaali-identiteeteistä, jotka eivät nojaa mihinkään pysyvään ja kiinteään olemukseen, esimerkiksi ruumiiseen. Valmiiden luokitteluyritysten sijaan lähdetäänkin liikkeelle erinäisten merkitysten häilyvyyden ja ei-perustaisuuden osoittamisesta.
Annamarie Jagose (1996) kirjoittaa:
Kriittistä konsensusta queer-käsitteen määriterajoista ei ole – määrittelemättömyyshän on yksi sen suurista avuista – mutta sen yleiskuvaa hahmotellaan ja siitä kiistellään paljon. Yleisesti ottaen ’queer’ tarkoittaa niitä eleitä tai analyyttisiä malleja, jotka dramatisoivat vakaaksi väitetyssä kromosomiperäisen suvun, sukupuolen ja sukupuolisen halun [sic, SK] suhteessa ilman inkoherenssia. Queer ei hyväksy stabiiliusmallia – sehän väittää heteroseksuaalisuutta lähtökohdakseen, vaikka se ennemmin on sen seuraus –, sen polttopisteessä ovat seksin, sukupuolen ja halun epäsuhdat. Institutionaalisella tasolla queer on liittynyt näkyvimmin lesbo- ja gay-aiheisiin, mutta sen analyyttisiin puitteisiin kuuluvat myös esimerkiksi ristiinpukeutuminen, hermafroditismi [nyk. intersukupuolisuus, SK], sukupuolinen horjuvuus, ja sukupuolenvaihdosleikkaukset. Olipa kyse transvestiittiesityksestä tai akateemisesta analyysistä, queer paljastaa ja käyttää hyväkseen ’luonnollisen’ seksuaalisuuden mahdottomuuden inkoherensseja, se kehottaa kyseenalaistamaan jopa sellaiset näennäisesti ongelmattomat termit kuin ’mies’ ja ’nainen.’ (Sit. Rosenberg 2003, 178–179, 185, suom. Leena Vallisaari.)
Queer, ’outo, kummallinen, kyseenalainen’, on jo pitkään viitannut englannin kielessä lähinnä halventavassa mielessä halun ja identiteetin kautta heteroseksuaalisuudesta eroaviin seksuaalisuuksiin, identiteetteihin, haluihin ja käyttäytymiseen, erityisesti homoseksuaalisuuteen, mutta myös lesbouteen ja biseksuaalisuuteen sekä sellaisiin sukupuolivähemmistöihin kuin transsukupuoliset, transvestiitit, transgenderit ja intersukupuoliset sekä joihinkin ei-normatiivisiin heteroseksuaalisuuden muotoihin, kuten esimerkiksi heterosadomasokismiin. Queeria on alettu käyttää myös voimauttavassa (empowerment) ja haltuunottavassa (appropriation)mielessä, minkä myötä sana on alkanut menettää yleistä pejoratiivista luonnettaan. [1]
Sitä käytetään nykyisin yhtä lailla adjektiivisesti ja substantiivisesti kuin verbinäkin, ja 1990-luvulla se otettiin haltuun poliittiseksi yhteisetuliitteeksi erilaisille kumouksellisille ja kulttuurikriittisille, jälkistrukturalistista ja dekonstruktionistista käännettä kuvaaville seksuaalisuusteorioille, -strategioille ja -aktivismeille sekä -tutkimukselle. [1]
Euroopassa on useita queer-feministisiä valtauksia. Osa valtauksista on muuttanut periaatteensa queer-feministisiksi, osasta on tehty sellaisia jo valtauksen yhteydessä.
Genderqueer ja intergender ovat termejä muille sukupuoli-identiteeteille kuin mies tai nainen. Ihmiset, jotka identifioivat itsensä genderqueeriksi, voivat ajatella olevansa sekä miehiä että naisia tai eivät kumpiakaan tai olevansa täysin kaksijakoisen sukupuolijärjestelmän ulkopuolella. Jotkut haluavat vain tiettyjä piirteitä vastakkaisesta sukupuolesta; toiset taas haluavat kaikki.
Jotkut genderqueer-ihmiset näkevät heidän identiteettinsä yhtenä monista mahdollisista sukupuolista (muista kuin mies tai nainen), kun taas toiset katsovat genderqueerin olevan kattokäsite, joka sisältää kaikki mahdolliset sukupuolet. Toiset näkevät genderqueerin kolmantena sukupuolena, joka täydentää perinteistä kaksijakoista sukupuolijärjestelmää, kun taas toiset identifioivat itsensä sukupuolettomiksi tai a-gendereiksi. Genderqueer-ihmiset ovat yksimielisiä siitä, että ei ole olemassa vain kahta sukupuolta.
Termiä genderqueer voidaan käyttää myös adjektiivina viitaten kehen vain, joka ylittää sukupuolen, huolimatta hänen itsensä määrittelemästä sukupuoli-identiteetistä.
Heteronormatiivisuudella viitataan vallitsevaan sosiaaliseen järjestykseen ja pakottavaan valtaan, joka pitää yllä heteroseksuaalisuutta normina ja normaalina. Miehen ja naisen välistä seksiä, rakkautta, tai parisuhdetta pidetään luonnollisena, normaalina ja etuoikeutettuna, jolloin ei-heteroseksuaalisuus on joko poikkeavaa tai näkymätöntä. Tämä järjestys määrittelee esimerkiksi homoseksuaalisuuden ja biseksuaalisuuden poikkeaviksi normista, seksuaalisiksi toiseuksiksi, ja transsukupuolisuuden niin ikään poikkeavuudeksi suhteessa 'normaalehin' heteromies- ja heteronaissukupuoliin. Queer-ajattelun näkökulmasta voidaan kuitenkin todeta, että heterous ei ole normaalia, se on vain yleistä. Heteronormatiivisuutta tehdään ja uusinnetaan jatkuvasti, tämä tapahtuu mm. muiden seksuaalisuuksien halventamisen kautta - homoseksuaalisuuden varaan rakentuva vitsi sisältää myös olettamuksen heterokseksuaalisuuden normaaliudesta. Heteroseksimiä vastaan on vaikea toimia, koska oletus heteroseksuaalisuuden normaaliudesta on suomalaisessa kulttuurissa hyvin vahva.
Tällä hetkellä koko teksti on melkein suoraa lainausta tuosta Kaapista kaanoniin ja takaisin -teoksesta.
